Infosivu Sisältösivu Oulun kaupunki Keskustelusivu Palautesivu Mondonet

Oulu 2002 -verkkolehti,
uudistuva makasiini

Oulu 2002 -verkkolehti toteutettiin kesällä 1997 Oulun Liikekeskus ry:n, Oulun kaupungin Teknisen keskuksen ja oululaisen viestintätoimisto Rosamondo Oy:n yhteistyön tuloksena. Lehden nimiön suunnitteli P&R Design Oulusta. Päätoimittajana toimi Pentti Kiviranta Rosamondo Oy:stä.

Ensimmäiset verkkolehteen laaditut jutut perustuivat samojen yhteistyökumppaneiden saman vuoden keväällä toteuttamaan, painettuun visiolehteen. Nettiversion sivut suunnitteli ja toteutti Pentti Lahdenperä.

Verkkolehteen lisättiin myöhemmin joitakin uusia juttuja ja aiempia päivitettiin faktatietojen tarkentumisen ja muuttumisen myötä. Päivittäminen lopetettiin vuonna 2001. Nyt, vuonna 2005, sivusto on palautettu alkuperäiseen historialliseen asuunsa vuodelta 1997. Juttujen pohjalta saattoi osallistua keskusteluun Oulun kehittämisestä - esimerkiksi Oulun kaupungin websaitissa, jonka keskustelupalstalle verkkolehdestä johti linkki. Sama linkki toimii edelleen - kokeile klikkaamalla sivun yläpalkissa näkyvää "keskustelu"-välilehteä.

Oulu 2002 -lehden toteuttajaan Rosamondo Oy:öön voit tutustua
Mondonet-sivustossa.



Lähetä palaute
Kiitos!
© COPYRIGHT
Rosamondo Oy 1997-2005